Autolainalaskuri
Autolainalaskuri on asia, jonka kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä. Varsinkin, jos on suunnittelemassa, millaiseen autoon on varaa ja millaisen haluaisi ostaa. Laskurin avulla on helppoa vertailla erilaisia vaihtoehtoja lainoille ja niiden summille. Lähes jokaisella lainan tarjoajalla on omat laskurinsa. Näin on myös helppo suorittaa vertailua lainojen välillä lähtemättä vielä pyytämään varsinaisia lainatarjouksia. Voi mahdollisesti rajata jo osan paikoista pois ja löytää suosikkeja. Laskurin kanssa on hyvä myös suunnitella, millaiseen lainaan itsellä on oikeasti varaa.
Miksi autolainalaskuri kannattaa?
Koska pankkien laskelmat ja korot voivat olla melko hankalia sisäistää, on lainalaskuri loistava apuväline. Sillä on helppo selvittää, millainen kuukausierä tulee maksettavaksi milläkin lainasummalla, ja paljonko korot ja kulut siihen tuovat omaa lisäänsä.
Laskuri kertoo myös sen, paljonko lopullinen summa tulee olemaan. Moni pankki kertoo laskurissa myös, mikä on vakuudellisen ja vakuudettoman lainan hintaero. Tämä ei päde rahoituksiin, sillä ne pääosin ovat aina vakuudettomia ja näin ollen myös kalliimpia ratkaisuja.
Niin pankkiin kuin rahoitukseenkin on mahdollista laittaa suoraan hakemus laskurin kautta. Tällöin tiedot siirtyvät toivotusta summasta ja maksuerästä sellaisinaan ja voi jäädä rauhassa odottamaan päätöstä. Luotonantaja saattaa toisinaan esittää myös oman vastatarjouksensa lainasta.
Mitä lainalaskuri siis tekee?
Laskuriin merkitään summa, joka toivotaan saatavan. Se kysyy myös kuinka pitkä on toivottu laina-aika. Muuta ei tarvitse tietää ja laskuri kertoo tuloksensa. On mahdollista myös pyytää lainoja vertailtavaksi siihen erikoistuneiden sivustojen kautta.
Jos ei halua itse lähteä vertailemaan lainoja, voi laskurin täyttää erillisellä sivustolla, jonka valtuuttaa kysymään tarjouksia omasta puolestaan. Autolaina voi siis järjestyä hyvinkin helposti, mutta tarkkana kannattaa olla siinä, minkälaisen lainan hyväksyy maksettavakseen. On ikävä todeta myöhemmin, että tuli valittua väärä vaihtoehto ja mahdollisesti joutuakin luopumaan autostaan.
Lainalaskurit tarjoavat apua nopeasti ja ilmaiseksi
Lainalaskurit ja lainahakemukset ovat ilmaisia eivätkä ne myöskään sido sinua vielä mihinkään. Lisäksi lainalaskurit antavat usein vain suuntaa antavat tiedot ja lopulliset tiedot saa tietoonsa hakemuksen avulla. Laskureiden lisäksi hakemuksetkaan eivät yleensä vielä sido sinua – muista kuitenkin lukea aina jokaisen lainahakemuksen tiedot ja ehdot ennen sen lähettämistä.
Lainalaskurin käyttäminen on onnistuu minuuteissa – ellei jopa sekunneissa. Se säästää sinulta esimerkiksi jopa kymmeniä minuutteja aikaa siihen verrattuna, että laskisit laina-asiat, kuten kulut, korot ja kokonaissumman, itse.
Itse hakemuksen lähettäminen ja jopa lainapäätöksen saaminenkin voivat onnistua erittäin nopeasti – jopa minuuteissa. Lainapäätöksen voi nimittäin saada jopa lähes heti.
Vertaile lainoja lainalaskurin avulla
Osa lainalaskureista kertoo vain kyseisen pankin tai rahoituslaitoksen tarjoaman lainan tiedot, mutta osa taas kilpailutta monia lainojen tarjoajia. Kilpailuttamalla voitkin löytää edullisimman vaihtoehdon itsellesi. Yhden lainalaskurin tarjoavan palvelun avulla voi kilpailuttaa lainoja jopa kymmenien pankkien ja muiden luotonmyöntäjän kesken. Lisäksi ensimmäiset lainatarjoukset voi hyvinkin saada jo minuutin tai minuuttien sisällä.
OP lainalaskuri vs Nordea lainalaskuri
Sekä OP että Nordea tarjoavat hyödyllisen ja kätevän lainalaskurin autolainan laskemista varten.
Nordea tarjoaa kolme eri laskuria, joista kaksi on tarkoitettu asuntolainoille ja joustoluottolaskuri sopii muun muassa autolainoille. Tämän kulutusluottolaskurin avulla sinulle selviää minkä suuruinen kulutusluotto sopisi sinulle autolainaksi. Lainalaskuri antaa sinun valita itse sopivan luoton määrän ja kuukausierän, jolloin näet samalla myös laina-ajan. Näet lainasummaa laskiessa myös korkomarginaalit Nordean erilaisille asiakkaille. Voit siirtyä halutessasi lainalaskurista suoraan lainahakemukseen.
OP tarjoaa ajoneuvolaskurin, jonka avulla voit valita lainasumman ja laina-ajan. Näet sen perusteella lainan tiedot, kuten kuukausierän, korot, kokonaiskustannuksen ja muut yksityiskohtaiset tiedot. Näet myös onko laina vakuudeton vai vakuudeton sekä laskun luotonhoitomaksun, korot ja erät. Näet myös missä ajassa minkäkin suuruinen laina olisi mahdollista maksaa takaisin. Samalla voit hakea lainaa helposti, mikäli päätät, että OP:n laina on sinulle sopiva vaihtoehto.
OP:n lainalaskurissa on julkisesti näkyvillä hieman tarkemmat ja selkeämmät tiedot lainan osalta kuin Nordean laskurilla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että laskurit antavat vain suuntaa antavan laskelman ja lopulliset tiedot selviävät vasta kun lainaa haetaan.
Paras autolainalaskuri
Paras autolainalaskuri on laskuri, josta näet heti selkeästi kaikki lainaan liittyvät tiedot. Lainalaskuri esimerkiksi kertoo selkeästi kuinka paljon lainan lyhennyserä on kuukaudessa ja millaiset ovat lainojen todelliset kustannukset. Kannattaa valita lainalaskuri, joka näyttää kaikki mahdolliset tiedot, jota lainaan voi sisältyä.
Parhaan lainalaskurit näyttävät myös syöttämiesi tietojen, kuten lainasumman ja -määrän, perusteella sen kuinka paljon maksat takaisin yhteensä. Näin sinun ei tarvitse laskea mitään itse.
Paras autolainalaskuri on myös luotettavan pankin tai rahoituslaitoksen tarjoama laskuri. Mihin tahansa netistä löytyviin laskureihin ei siis kannata luottaa.
Usein kysytyt kysymykset
Autolainalaskuri näyttää syöttämiesi lainasumman ja -ajan perusteella melko tarkat tiedot lainasta. Ne ovat kuitenkin yleensä vain suuntaa antavia.
Yleensä autolainalaskuri näyttää perustiedot, kuten lainasumman, maksettavan kokonaissumman, laina-ajan, korot ja kulut.
Eri lainojen vertailu voi viedä paljon aikaa ja olla jopa vaikeaa. Autolainalaskurit helpottavat ja nopeuttavat lainojen vertailua huomattavasti.
Sinun ei tarvitse lainalaskurilla hintoja vertaillessasi tietää, haluatko ostaa auton liikkeestä vai yksityiseltä myyjältä.