Kasinot ovat olleet suurta viihdettä siitä lähtien kun niitä on ollut olemassa. Siispä niihin liittyy myös paljon tarinoita ja monia melko hullujakin sellaisia!
Miksi kasinot ovat niin suosittuja?
Kuten sanottua, kasinoiden suosio on ollut loputonta niiden syntymisestä saakka. Yksi syistä, miksi kasinot ovat niin suosittuja, on se, että ne tuovat jännitystä ja irraannuttavat jokapäiväisestä elämästä. Hohdokas ympäristö, pelikoneiden kolina ja kalina ja itse jännitys luovat erikoisen tunnelman, jota ei ihan missä tahansa paikkaa saavuta. Kasinoihin ja niissä pelaamiseen liittyy myös niiden sosiaalinen puoli. Kasinolla voi tavata monenlaisia erilaisia ihmisiä, mutta joita kaikkia kuitenkin yhdistävät kasinopelit. Kasinoilla voikin siis tutustua moniin uusiin ihmisiin, mutta toisaalta myös jo entuudestaan toisensa tuntevat kaveriporukat saattavat hyvinkin tehdä reissuja erilaisiin kasinokohteisiin, kuten esimerkiksi tyypilliseen Las Vegasiin. Pisteenä I:n päälle kasinoilla pelatessa voi myös tietysti voittaa rahaa, joka tekee kaikesta tästä hauskasta vieläkin hauskempaa!
Yhtenä seikkana kasinopelen suosioon vaikuttaa halu osallistua yhdessä tekemiseen, jossa yhteisöt kohtaavat. Mukaansatempaavuutta lisää halu samaistua ja vaikuttaa omaan tulevaisuuteen. Voidaan sanoa pelaamiseen kuuluvavan myös viihtymisen ja yhdessä olon näkökulma, joka on viime aikoina voimistunut entisestään. Toisaalta keskustelua herättävät pelaajien erilaiset voitot että häviöt ja niistä puhutaan mediassa paljon. Kasinopelit ovat olleet suuressa suosiossa jo pitkän aikaa ja sekä pelaajien erilaisista voitoista että häviöistä puhutaan mediassa paljon. Erilaiset nettikasinot, kuten esimerkkimme casino tarjoaa uutuuden karheita ja kiinnostavia pelejä sekä mahdollistanut pelaamisen yhä useammille ihmisille, joka tarkoittaa, että myös erilaisia tarinoita syntyy yhä enemmän ja enemmän. Me haluammekin antaa tilaa näille erilaisille – hauskoille ja ei niin hauskoille – kasinotarinoille. Lisäksi pelit antavat tarinoille siivet ja mahdollistavat erilaisten kertomusten synnyn, joita kertoa toisillemme. Toisaalta pelien pelaaminen mahdollistaa yksilöllistä kasvua, joiden mukana on vain kiinnostavaa kehittyä ja viettää aikaa. Ne opettavat, kasvattavat ja kehittävät mieltä. Kaikki kunnia kuuluu pelinautinnolle ja yhteisölle, joka on tukemassa pelaamisen parissa viihtymistä ja pelinautinnon kasvua.
Kyse kasinopelien suosioon voi puhtaasti olla vain sattumaa, mutta toisaalta kiinni tilanteista, jotka eivät näy suoraan markkinoilla. Pelinautintoa voi tukea esimerkiksi ostoskäyttäytyminen, joka ei perustu omistamiseen tai muut kausimuutoksille ominainen piirre, joille on tyypillistä käyttäytyminen, jotka kannustaa tutustumaan kasinoihin ja niiden eri mahdollisuuksiin samalla tavoin kuin mitkä muutkin virikkeet ja nautinnot.
Taikauskoiset pelirutiinit
Monella kasinolla pelaavalla on omanlaisensa rutiinit, mitä pelaamiseen tulee. Joidenkin rutiinit ovat enemmän taikauskoisia kuin toisten – moni saattaa esimerkiksi nousta seisomaan aina kun pelaa tai jotkut eivät halua katsoa kun rulettikuula laskeutuu jonkin numeron kohdalle. Nämä ovat kuitenkin vielä oikein normaaleja rutiineja, toisin kuin erään bukarestilaisen herran. Hän pelasi rulettia ja pyysi tarjoilijaa tuomaan hänelle ruokaa, mutta vasta sitten, kun rulettipyörä olisi pyörähtänyt. Tämä liittyi tietenkin tämän pelaajan taikauskoihin. Tarjoilija unohti kuitenkin kysyä, josko herra olisi halunnut myöskin juomista. Kun tarjoilija kääntyi ympäri kysyäkseen tätä herralta, huomasi hän järkyttyneenä, että herralla oli käsi housuissaan samalla kun hän liikutteli kättään epäilyttävästi. Tämän herran taikauskoinen rutiini ei loppujen lopuksi ollutkaan kovin sopiva julkisille paikoille!
Vedonlyönnin tuloksena rintaimplantit
Et ehkä uskoisi, jos sanoisimme, että muuan herra on lyönyt vetoa siitä, että ottaisi itselleen rintaimplantit, jos hänen ystävänsä maksaisi siitä hänelle 100 000 dollaria. Edellinen lause on kuitenkin täyttä totta ja kyseessä oleva herra on Brian Zembic, joka tunnetaan taikurina ja kovien panosten tekijänä. Se, miten rintaimplantteihin päädyttiin, lähti siitä, että Zembic menetti melkoisen suuren summan rahaa erään peli-illan jälkeen vuonna 1996 ja päätyi lyömään asiasta vetoa ystävänsä kanssa. Brian Zembic otti haasteen vastaan ja kävi laitattamassa itselleen rintaimplantit. Hän sai hänelle luvatut rahat ja päätyi pitämään ne miltei 20 vuotta sovitun yhden vuoden sijaan. Se, jos jokin, on melkoisen hullua!
Mirna Valenzuelan onni kääntyi epäonneksi
Meksikolaisrouva Mirna Valenzuela oli sentin päässä erittäin onnekasta päivää, kun hän oli pelaamassa Tusconissa Del Sol -nimisellä kasinolla. Hän oli voittanut 1200 dollarin jackpotin ja suunnisti lunastamaan voittoaan. Valenzuelalla ei kuitenkaan ollut olemassa henkilöllisyystodistusta, sillä hän oleskeli maassa laittomasti. Tilanteen vuoksi hän jäi asiasta kiinni, menetti voittonsa ja hänet karkotettiin pian sen jälkeen takaisin Meksikoon. Nainen yritti puhua itsensä tilanteesta ympäri, mutta USA:n maahanmuuttolaki on valitettavasti sekä ymmärrettävästi anteeksiantamaton tällaisissa tilanteissa. Tarina sai surullisen lopun, mutta ainakin siitä voi oppia jotain – muista aina ottaa henkilötodistuksesi mukaan kasinolle mentäessä!
Rahojenpelastusyritys
Muuan nairobilaisella kasinolla Keniassa tallentui valvontakameroihin melkoisen uskomatonta materiaalia, kun eräs pelaajista päätyi kirjaimellisesti tunkemaan rahaa suuhunsa. Tämä herrasmies oli tullut pelaamaan rulettia ja oli levittänyt rahansa rulettipöydälle, kunnes hän hävisi melko paljon rahaa. Ennen kuin jakaja ehti lunastaa pelaajan häviön, nappasi pelaaja setelitukkonsa ja pinkaisi karkuun. Kun vartijat saivat hänet ajettua nurkkaan, tunki pelaaja pakokauhun vallassa setelit suuhunsa! Tarkoituksenaan hänellä oli nielaista ne, mutta vartijat olivat onneksi nopeampia ja saivat pelastettua rahat. Tämä oli varmasti molempien, sekä pelaajan että kasinon parhaaksi. Siitä, mitä tälle pelaajalle pienen temppunsa jälkeen kävi, ei kuitenkaan ole tietoa.