Ensimmäinen kryptovaluutta esiteltiin jo 13 vuotta sitten, vuonna 2009. Keksinnöllä kesti kuitenkin vuosia nousta suureen suosioon. Harva uskoi kymmenen vuotta sitten, että kryptovaluutat tulisivat kasvamaan näin suureen suosioon. Nyt me kaikki kuitenkin tiedämme, että kaikki kryptovaluuttaa epäilleet olivat todellakin väärässä.
Yhä useammat ovat nykyään kiinnostuneita kryptovaluuttojen hankinnasta. Tämän takia niille luodaan koko ajan enemmän käyttötarkoituksia. Tämä taas tulee kasvattamaan kuluttajien kiinnostusta. Tämä kaikki luo yhdessä kierteen, mikä hiljalleen kasvattaa kryptovaluuttojen merkitystä maailmassa. Jos et ole vielä perehtynyt kryptovaluuttoihin ja niiden mahdollisuuksiin, tämä artikkeli on hyvä paikka aloittaa. Me tulemme selvittämään kaikki tärkeät asiat, joista sinun tulee olla tietoinen kun aloitat seikkailusi kryptojen maailmassa. Lisäksi tulemme kertomaan erilaisista tavoista, joilla voidaan käyttää kryptovaluuttoja.
Oletko kiinnostunut kryptovaluutta kaupankäynnistä?
Useat ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita kryptovaluutoista ovat kiinnostuneita käymään niillä kauppaa. Tämä ei ole yllättävää, sillä kryptovaluutta kaupankäynti on auttanut nostamaan kryptovaluutat suureen suosioon. Kun aloitat kryptovaluutta kaupankäynnin, sinun tulee tietenkin ensimmäisenä valita, mitä kryptovaluuttaa haluat ostaa. Tämä saattaa olla hieman haastavaa, sillä nykyään on olemassa lukemattomasti erilaisia vaihtoehtoja.
Tässä voidaan käyttää hyödyksi kryptovaluutan toimintoja. Nimittäin, mitä hyödyllisempi valuutta on, sitä enemmän yhtiöt ja kuluttajat ovat kiinnostuneita siitä. Tämä tietenkin nostaa kryptovaluutan arvoa. Kun olet valinnut kryptovaluutan, jonka haluat hankkia, sinun tulee valita vaihto, missä voit ostaa sitä. Tässä kannattaa turvautua turvallisiin vaihtoehtoihin kuten Coinbaseen. Koska tuhannet muut käyttävät palvelua, voit olla varma sen olevan turvallinen.
Voit päättää sijoittaa kryptovaluuttaan muutamalla erilaisella tavalla. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että on olemassa keinoja, jotka sopivat paremmin aloittelijoille. Yleisesti ottaen aloittelevien sijoittajien kannattaa pyrkiä kokoamaan monipuolinen sijoitussalkku. Sillä varmistat, ettet ole yhden valuutan sijassa. Lisäksi on parempi idea sijoittaa pitkäaikaisesti päiväkaupan sijaan. Me tulemme perehtymään tämän syihin myöhemmin artikkelissa.
Kryptovaluuttojen käytettävyys vain kasvaa vuosien aikana
Ensimmäinen kryptovaluutta, Bitcoin, luotiin elektroniseksi valuutaksi, joka ei ole kytköksissä mihinkään valtioon. Siitä syystä sen päätarkoitus on toimia maksuvälineenä. Valitettavasti monet kaupat eivät vielä hyväksy elektronista valuuttaa, mutta tämä tulee varmasti muuttumaan vuosien aikana. Tulevaisuudessa voit varmasti hakea jopa autolainaa kryptovaluuttana!
Maksutapana toiminen ei ole onneksi enää ainoa tapa, johon kryptovaluuttoja voidaan käyttää. Tämä johtuu lohkoketju mekanismista. Tämä mekanismi luotiin alkujaan turvaamaan valuutta, ja estämään rahanpesu. Nykyään sille on monia muitakin toimintatapoja. Esimerkiksi jotkut lohkoketjut mahdollistavat erilaiset rahalliset toimet kuten rahoituksen hajautuksen. Toisia taas käytetään äänestämiseen. Koska kaikki ovat elektronisia toimintoja, vain taivas on rajana erilaisille uusille mahdollisuuksille!
Kryptovaluutat sisältävät korkean riskin
Kuten lupasimme aikaisemmin, tulemme perehtymään enemmän siihen, miksi pitkäaikainen sijoittaminen on parempi vaihtoehto, mikä tulee kryptovaluuttoihin. Tämä johtuu niiden korkeasta riskistä. Kaikki kryptovaluutat ovat korkean volatiliteetin sijoituskohteita. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden arvo vaihtelee hyvin paljon hyvin lyhyessä ajassa. Siitä syystä sijoittajan tulee olla todella kokenut, jos he haluavat ajoittaa myynnin ja oston täydellisesti.
Siitä syystä aloittelijan on parempi sijoittaa pitkäaikaiseksi kryptovaluuttaan. Kieltämättä, se ei ole yhtä jännittävä tapa sijoittaa, mutta se takaa enemmän turvaa.
Voit itse vaikuttaa kryptovaluuttojen turvallisuuteen
Kryptovaluutat ovat keränneet muutenkin kritiikkiä, varsinkin niiden turvallisuuden takia. Tämä kritiikki kuitenkin tulee yleensä tahoilta, jotka eivät ymmärrä asiasta kovin paljoa. Kryptovaluuttojen turvallisuuteen voidaan nimittäin vaikuttaa hyvinkin paljon itse. Tämä tapahtuu yksinkertaisesti noudattamalla perinteisiä turvallisuustoimia ja ohjeita liittyen valuuttojen säilytykseen. Tällä tavalla voit varmistaa olevasi täysin turvassa, kun käyt kauppaa.